User: jeppiz |
Fintelligens - Kaikki Peliin Finnish hip-hop, theme song for the ice hockey world championship in 2003 Tags: fintelligens kaikki peliin finnsih hiphop elastinen isoh |
User: samodiva |
Uniklubi - Kaikki Mita Ma Annoin great finnish band Tags: uniklubi |
User: Maikku15 |
Sani - Kaikki laulut Saija Marjatta "Sani" Aartela (s. 8. kesäkuuta 1971, Hämeenlinna) on Aikakone-yhtyeen solisti. Hän on myös laulanut duettoja Samuli Edelmannin kanssa (Tuhat yötä, Olen luonasi sun, Jää seuraksein yö sekä Sonetti 18). Sani on säveltänyt ja sanoittanut kappaleita mm. Samuli Edelmannille, Kirkalle, Tapani Kansalle, Janne Tulkille ja Anne Mattilalle Aikakoneesta tutun Alexin kanssa. Lisäksi hän on laulanut Uudet Muumi laulut- levyllä, Bambukarhut-levyllä "On Meri Mun lasten kanssa" ja "Tomi Traktorin" tunnuskappaleen sekä antanut äänensä lukuisille piirroshahmoille. Sani teki vuonna 2001 Daruden kanssa Australian kiertueen. Sani aloitti soolouransa vuonna 2004 singlellä Kaikki laulut, joka on Onnen varjot-elokuvan tunnuslaulu. Tammikuussa 2005 ilmestyi Sanin ensimmäinen soololevy Kaikki laulut, joka odotuksista riippumatta menestyi huonosti (ei yltänyt edes Suomen viralliselle albumilistalle). Sanat/Lyrics: Vuokratun huoneen yksinäisyys, Vain kasvot peilistä tuijottaa. Samaan juoneen tuntuu kuin Palaisin aina uudestaan, uudestaan. Kasvoilta pois pesin tuon ikävän, On helpompaa tyynyyn painaa pää. Voi, jospa voisin kelloja kääntää Tai ajan hetkeksi pysäyttää... Mä mietin, mistä tuun ja minne meen? kertosäe: Jos kaikki laulut onkin jo tehty, Jos kaikki määränpäät on nähty. Minne oikein matkalla ollaan? Tuleeko huhtikuussa syksysää? Jos kaikki laulut onkin vain pelkkää Epätodellista näytelmää, Sitä vielä katsomaan jään. Laukkuuni pakkaan nuo likaiset illat, Ja hymyilen niin kuin kaikki hyvin ois. Nousemme bussiin, vaan ei juttu luista. Piirrän kasvosi pöytään, sitä katselen. Sä missä kuljetkaan, mä minne meen? kertosäe Jos kaikki laulut on jo tehty. Mä metsän hämyn veden varjot nään, Kun pysähdymme yöhön pimeään. Pian kaikki jatkuu niin kuin ennenkin, Nukahdan taas maantien suudelmiin... kertosäe Jos kaikki laulut onkin jo tehty, (jos kaikki laulut on jo tehty) Minne oikein matkalla ollaan? (jos kaikki määränpäät on nähty) Jos kaikki laulut onkin vain pelkkää Epätodellista näytelmää, Sitä vielä katsomaan jään. Lähteet: Wikipedia ja lirama Tags: Sani darude suomi kaikki laulut finland finnish |
User: badlaa |
Opaali feat. Juju - Kaikki on saatava / Pyöveli Opaalin uusi musavideo. Tags: opaali feat juju kaikki on saatava suomihiphop suomirap turnin records orw |
User: UDO |
Jarkko Martikainen - Kaikki me kuolemme pian Jarkko Martikainen - kaikki me kuolemme pian heinolan sinfoniaorkesterin kanssa. Tags: Jarkko Martikainen kaikki me kuolemme pian heinola sinfonia |
User: gizmotus |
Sir Mr. Taf - Hyppiä ikä kaikki (H.I.K.) Pieksämäkeläisen artistin musiikkivideo H.I.K Tags: hik h.i.k sir mr taf hyppiä ikä kaikki pieksämäki musiikkivideo music video finland |
User: biljardi |
Rajaton - Arkihuolesi Kaikki Heitä A cappella yhtye Rajaton esittää Arkihuolesi kaikki heitä. Melodia: Leevi Madetoja Teksti: Alpo Noponen Tags: Rajaton Arkihuolesi kaikki heitä joululaulu joulu laulu madetoja noponen christmas song finland cappella |
User: Teedrill |
Veljiksi kaikki Veljiksi kaikki ihmiset tulkaa, arvohon samaan lapsoset maan. Veljiksi kaikki, käskyä kuulkaa, varmasti onneen viepi se maan. Veljiksi kaikki, käskyä kuulkaa, varmasti onneen viepi se maan. Pois jo nyt herruus, kiiltävät kuoret, huutakaa vaatien tuhannet suut. Arvohon samaan vanhat ja nuoret, raatajat raskaan työn sekä muut. Arvohon samaan vanhat ja nuoret, raatajat raskaan työn sekä muut. Pois jo nyt sorto, harvojen valta, ihmiseks' ihmiset tunnustakaa. Pilkatut nouskaa painojen alta, arvonsa vasta vaatien saa. Pilkatut nouskaa painojen alta, arvonsa vasta vaatien saa. Yhtehen arvoon kaikki kun saamme, poistuvi riidat, kurjuuskin pois. Luonnon jos aarteet sovussa jaamme, kaikille hyvää kylliksi ois. Luonnon jos aarteet sovussa jaamme, kaikille hyvää kylliksi ois. Säv. Trad. (Warshavjanka) San. Emil Elo Tags: veljiksi kaikki Reijo Frank solidaarisuus sosialismi työväki vallankumous kommunismi edistys eespäin |
User: SilverClubVideos |
Joniveli - Kaikki on sanottu Joniveli - Kaikki on sanottu Tuotanto: Tuotantokopla Oy Ohjaus: Samuli Raappana Edit: Anssi Korhonen Samuli Raappana Tags: joniveli alternative electronic hip-hop indie jazz soul |
User: tienoonpankit |
Tehosekoitin - Kaikki nuoret tyypit Tehiksen musavideo vuodelta 2000. Tags: Tehosekoitin Kaikki nuoret tyypit |
User: SoraPora |
Mandy-Miks kaikki kiusaa? Tein tällaisen tuossa yöllä... R.I.P Mandy Tags: Mandy |
User: Suski87 |
Uniklubi - Kaikki mitä mä annoin Uniklubi - Kaikki mitä mä annoin Tags: Unikulbi Janne Jussi Teemu Antti Pasi |
User: ihmistomu |
Jarkko - Kaikki kaunis Tuijotit taivaan rantaa, kirosit elämäsi tyystin suurimmat unelmasi jäivät vain suunnitelmiksi Koitin sua lohduttaa: "kaikki viel kääntyy paremmaksi" sanani valui hukkaan, olit jo luovuttanut kaiken Kun laskeutui illan hämärä, me jäimme istumaan ja odotimme kaikkeuden roudan vievän murheesi pois sanoit ettet jaksa enää tätä taivalta, joka syö sut kokonaan Ja sinä toivoit että kaikki kaunis täältä katoaa ihmismielen synkkyys valtaa kokonaan tän maan toivot että kaikki kaunis kuihtua nyt saa ja mikään palata ei voi takaisin alkupisteeseen, josta onnen löytää sait, puhalsit elon kuolleeseen Samaisena yönä päätimme lähteä pois nähdä maailmaa, vielä kun kehosi nyt kestää lappuun kirjoitit: "äiti, mä rakastan sua aina. Älä kanna huolta, pääsen vain parempaan paikkaan". Seuraavat kuukaudet, olit kuin aina ennenkin hymysuin jaksoit kohdata loputkin karikot et antanut syövän viedä viimeisiltä hetkiltä, kauneutta, jota kaikkialla on Ja sinä toivoit, että kaikki kaunis tänne jäädä saa ihmismielen synkkyydelle rajat annetaan Toivoit, ettei kukaan jää sua liikaa suremaan ja muistit parhaat hetkesi, et jäänyt kiinni murheisiin kuiskasit hiljaa korvaani: "kyllä me vielä kohdataan". Tags: acoustic |
User: DolfRabus |
Vocal Ensemble Rajaton, Finland; M. Makaroff: Kaikki maat at Festival Musica Sacra International Marktoberdorf, Germany, 2004; www,modfestivals.org Tags: Musica Sacra International Marktoberdorf Rajaton Makaroff Ensemble Vocal |
User: Moutaun |
Joniveli feat. Kova Ote - Kaikki On Sanottu Remix Joniveli feat. Kova Ote - Kaikki On Sanottu Remix Produced by Marks Tags: Joniveli kovaote kova ote finland marks hip-hop rap unsigned |
User: janisf |
Memmy Posse - Meil on se kaikki Meil on se kaikki - video Aina vanteilla ep:ltä (2002) Tags: memmy posse meil on se kaikki aina vanteilla monsp suomi hiphop finnish rap |
User: KingT1ll1z |
Kaikki sun pelkosi Uudelta apiksen levyltä (Kuutio)[2008] paremmalla äänenlaadulla [ei ole nauhoitettu] 1. Kaikki sun pelkosi Säälittävä yritys ymmärtää ja löytää edes jotain merkitystä Tapahtumille joista on jauhettu jo loputtomiin niin ettei kukaan jaksa niitä enää edes ne joita kiinnosti Ja se kuristettu mieli on ryvettynyt niissä Kaikki sun pelkosi talloo sun päällesi hautaa sun toivon synkkiin uumeniin Tavallaan olet kuollut jo joten ei oo syytä protestoida kun sua kohdellaan kuin vainajaa miinus kukat ja kunnioitus tummat puvut ja hyvät ajatukset mut onhan lisää valitettavaa Ja se ryvettynyt mieli ei nouse siitä enää Kaikki sun pelkosi talloo sun päällesi hautaa sun toivon synkkiin uumeniin Nauti siitä nyt se on ihan sun omin pikkukätösin itse tekemää Kaikki sun pelkosi talloo sun päällesi hautaa sun toivon synkkiin uumeniin Kaikki sun pelkosi talloo sun päällesi hautaa sun toivon synkkiin uumeniin Tags: Apulanta |
User: jeekarate |
@junkmail kun kaikki muuttuu @junkmailin kappale kun kaikki muuttuu albumilta sydän huutaa ;) Tags: @junkmail junkmail atjunkmail kun kaikki muuttuu suomi hip hop rap |
User: Paastis |
Apulanta - Unohda Kaikki Tässä Toni Wirtasen tekemä biisi Unohda kaikki. Sanat: Pimeyden ääni laulaa korvaani ja se laulu on sinun nimesi Yksinäisyydessä Leijuu tuoksusi ja se tuoksu on minun uneni Mut katkerinkin liemi on niin suloista kunhan vain juon sen sun huulilta Hei unohda kaikki ne typerät haaveet unohda kaikki ne lupaukset joka ikinen sana, joka ikinen katse niin sinun tulessa totuus palaa Hei unohda kaikki ne ruusuiset lauseet hei unohda kaikki ne unelmat joka ikinen sana, joka ikinen kuiskaus niin sinun tulessa vain totuus palaa Rakensit mulle oman maailman ja se maailma on täynnä myrkkyä mun sydän hakkaa minun arkkuuni sanoistasi tehtyjö nauloja Mut katkerinkin liemi on niin suloista kunhan vain juon sen sun huulilta Hei unohda kaikki ne typerät haaveet unohda kaikki ne lupaukset joka ikinen sana, joka ikinen katse niin sinun tulessa totuus palaa Hei unohda kaikki ne ruusuiset lauseet hei unohda kaikki ne unelmat joka ikinen sana, joka ikinen kuiskaus niin sinun tulessa vain totuus palaa Tags: Apulanta Toni Wirtanen Unohda Kaikki |
User: JossuTossu |
Kaikki Meistä "Suomenkielinen" pilaversio kappaleesta All About us. haha http://groups.msn.com/emoy Tags: EmOy spoof dorka all about us stupid tATu finnish suomi |
User: kholtta |
MM07 välierä Venäjä-Suomi Kaikki maalit ja pari taklausta MM07 välierä : Venäjä-Suomi: Kaikki maalit ja pari taklausta. Tags: mm-kisat mertaranta moskova finland russia suomi venäjä jukka hentunen malkin tuomo ruutu mikko koivu jatkoaika välierä |
User: j0n77u07 |
Säämies - Kaikki osat Tässä olis ny kaikki säämiehen näytökset.. Vesisade, Lumisade ja Yönsää Tags: Säämies Saamies Kummeli Kummelin Hauska Kalju Läski Fat Parta Sultan Suomi Finland Comedy sketsi vitsi joke lumi vesi yö |
User: Konnapoeka |
Royal Family - Kaikki Yhen Puolest Guess Who's Back? Finnish Rap Group tryin' their best^^ Tags: Royal_Family Kaikki Yhen Puolest Suomi Hiphop Rap YOR123 Pikku_G Tikku Mängimies Helpus Skandaali |
User: Langatonhiiri |
Helpus - kaikki on susta kii ft. klassikko Helpuksen biisi kaikki on susta kii ---------------------------------------- Helpus , Trilogia , Cheek , Ambassa , Kapasiteettiyksikkö , Avain , Asa , Royal Family , Skandaali , Mängi , Ezkimo , Raimssi , Hiphop , Suomirap , Mc mane , Elastinen , Fintelligens , Pyhimys , Majakka , Opaali , Retale , Reilukerho , Herrasmiesliiga , 50 cent , Eminem , Kymppilinja , Iso h , Julma Henri ja syrjäytyneet , Tohtori t , Stigg Dogg , Seremoniamestari , Rähinä Records , RDN , Laveerre , Steen1 , kärkiryhmä , tasapaino , ääretön Tags: r&b rap hip-hop Helpus royal family kapasiteettiyksikkö uniikki trilogia ambassa cheek mc mane skandaali |
User: Concept66 |
Miksi Kaikki Kaunis katoaa... This Movie are made about my broken time and heart. Tags: pop |